Pelissä elämme nykyaikaa, eli pelin päivämäärät ovat samat tarinassa kuin oikeassakin maailmassa.
Olennot elävät piilossa ihmisiltä, eivätkä ihmiset tiedä näiden olemassaolosta. On kuitenkin ihmisiä jotka tietävät, ja metsästävät näitä olentoja koska olennot voivat olla todella vaarallisia ihmisille, ja menneisyydessä on ollut paljon yhteenottoja ihmisten ja olentojen välillä kunnes olennot painuivat maan alle. Nyt kuitenkin metsästäjien on onnistunut vuosien aikana tehdä kohdistettuja hyökkäyksiä yhteisöihin ja tuhota yhteisöjä yksi kerrallaan.
Olennot elävät kansoittain erillään toisistaan, eivätkä esim. vedenväki pidä verikansasta jne. Joukko olentoja oli kuitenkin päättänyt yhdistää voimansa ja luoda turvapaikan, jossa he kouluttaisivat muita olentoja tulemaan toimeen keskenään ja ennen pitkää taistelemaan metsästäjiä vastaan. Nämä vanhemmat olennot halusivat opettaa muille miten tullaan toimeen (vaikka eivät itsekään tulleet keskenään kaikkein parhaiten toimeen ja olivat epäluuloisia toisistaan) ja yhdistetään voimat puolustautumista varten.
Tämä ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti, vaan viime pelin lopussa metsästäjät olivat piirittäneet turvapaikan, ja heidän soluttautujansa paljasti heidän sallineen paon vankiloistaan, jotta he voisivat kerralla saada suuren osan vielä vapaista olennoista kiinni. Kansojen vanhimmat vietiin pois eikä kukaan tiedä ovatko he edes elossa enää.
Nyt Monstrakademian olennot on vangittu entiseen turvapaikkaansa, ja heitä on pakotettu tekemään töitä metsästäjille. Keinoa pakenemiseen ei ole, mutta toivoa ei ole menetetty, vaikka rivit alkavat rakoilla. Osa on alkanut tehdä yhteistyötä metsästäjien kanssa ja osa yrittää edelleen ylläpitää vastarintaa huomaamattomasti. Metsästäjiä vastaan ei voi avoimesti nousta ja kaikki kapinayritykset sammutetaan välittömästi, joten olentojen pitää olla hienovaraisia, huomaamattomia ja ovelia koittaessaan kommunikoida keskenään ja välittääkseen tietoa toisilleen. Hahmojen voimat eivät toimi metsästäjiin näiden lumottujen amulettien takia.
Offgametietona kerromme, että tässä osassa hahmot eivät tule metsästäjiä voittamaan näiden ylivoiman takia, joten sitä ei kannata pelissä pyrkiä pelaamaan. Säästämme sen kolmanteen osaan. Sen sijaan tässä pelissä hahmojen pitää juonia ja olla ovelia, kalastaa tietoja vanginvartijoistaan ja koittaa saada selvitettyä keinoa paeta tulevaisuudessa. Tässä osassa he eivät voi paeta.

Kansat
Alla on kuvaukset pelin olennoista, sekä suuntaa antavat ohjeet proppaukseen. Pelinjohto tuo paikalle iholiimaa, jonkin verran rasva- ja vesiliukoisia kasvovärejä, voimme auttaa suomujen tekemisessä. Esimerkkikuvien maskeerauksessa ja editoinnissa on auttanut @sajurca
Lykantroopit
Vahvuudet: Lykantroopit ovat fyysisesti muita vahvempia ja kestävämpiä, he kykenevät halutessaan osittaiseen muutokseen (osa pitää esimerkiksi korvia tai häntää ihmismuodossaankin esillä)
Heikkoudet: Täydenkuun aikaan ei voi hallita itseään lainkaan, jonka vuoksi pitää lukittautua jonnekin jos ei halua vahingossa tappaa ketään. Täydenkuun lähestyessä alkaa olla jo hieman ärtyisämpi tai muuten voimakkaammin tunteva. Miten muut suhtautuvat kansaan: Muut pelkäävät lykantrooppeja koska pitävät näitä arvaamattomina murhakoneina, jotka saattavat repiä sinut kappaleiksi seotessaan. Proppausohjeet: Sävyinä maan läheiset värit kuten ruskea, musta ja tumma vihreä, turkis, hampaat, nahka, arvet, esimerkiksi viikinkityyliset vaatteet pohjana |
Verikansa
Vahvuudet: Pystyvät hypnotisoimaan hetkellisesti muita tekemään oman tahtonsa mukaan.
Heikkoudet: Pitää juoda verta säännöllisesti tai alkaa voida pahoin ja heikottaa. Miten muut suhtautuvat kansaan: Muut eivät halua päätyä ateriaksi, joten verikansalaisen kanssa kahden jäämistä vältellään. Heitä pidetään ylimielisinä ja sisäänpäin lämpeävinä. Proppausohjeet: Viininpunaista, mustaa, tummia sävyjä, eleganttia ja glamouria, kalpea iho (ei tarvitse maalata valkoiseksi) |
Sähikäiset
Vahvuudet: Pystyvät kontrolloimaan sähkövirtaa ja aiheuttamaan sähköiskuja myös kosketuksellaan.
Heikkoudet: Saattavat vahingossa tuhota esim. valot hermostuessaan, eivät pärjää luonnonhelmassa vaan täytyy asua kaupungissa. Miten muut suhtautuvat kansaan: Siinä missä muut asuvat enemmän asutuskeskusten ulkopuolella, sähikäiset ovat pelkästään kaupungeissa ja ovat uusin kansa muiden joukossa ja siksi muut suhtautuvat heihin ylenkatsoen ja kokemattomina. Sähikäiset ovat myös eniten ihmisten kanssa tekemisissä. Proppausohjeet: Sähkönsinistä ja -keltaista, neonvärit, modernia ja teknohenkistä. Kasvoissa voi olla sähköjuovia kuten kuvan esimerkissä. |
Vedenväki
Vahvuudet: Pystyvät hengittämään veden alla ja piiloutumaan veteen.
Heikkoudet: Täytyy nesteyttää itseään säännöllisesti tai kuivuu. Voivat huonosti kuumalla säällä. Miten muut suhtautuvat kansaan: Siinä missä muut liikkuvat jalat tukevasti kuivalla maalla, vedenväelle pinnan yläpuolinen asuminen on outoa ja kummallista. Muut tietävät heistä vähiten ja vedenväki suojelee omia salaisuuksiaan. Heitä on vaikea lähestyä, ja heillä on omia tapojaan joita he noudattavat tiukasti, minkä takia muut saattavat vahingossa loukata heitä koska eivät osaa toimia heidän kanssaan. Proppausohjeet: Veden sävyt kuten valkoinen, sininen, merenvihreä, helmet, simpukat, suomut, verkot, jalokivet |
Keijut
Vahvuudet: Pystyvät keijupölynsä avulla lumoamaan muita pitämään itsestään.
Heikkoudet: Ovat todella sinisilmäisiä ja luottavaisia, mutta mikäli heidän hyväuskoisuuttaan käyttää hyväksi, saa myös pitkän vihan niskoilleen eikä keiju unohda loukkausta. Miten muut suhtautuvat kansaan: Keijuja pidetään hieman lapsenmielisinä, mitä he eivät oikeasti ole. He ovat leikkisiä ja eloisia, mutta myös älykkäitä ja ovelia. Monella suvulla muissa kansoissa saattaa olla edelleen jokin keiju joka edelleen kostaa kolme sukupolvea sitten tapahtunutta loukkausta. Proppausohjeet: Pastellisävyt, vaaleat ja heleät luonnon sävyt, siivet, kukat ja kasvit, jos käytät glitteriä käytäthän biohajoavaa ekoglitteriä (sitä ei silti saa levittää pelialueelle tarkoituksella), suipot korvat jos haluaa laittaa |
Hybridit
Vahvuudet: Omaavat molemmilta vanhemmiltaan kansojen eri piirteitä.
Heikkoudet: Saavat myös molempien kansojen heikkoudet itselleen. Miten muut suhtautuvat kansaan: Hybridejä vierastetaan ja pidetään sekasikiöinä jotka eivät kuulu kumpaankaan kansaan täysin. Heitä on todella vähän sillä kansat eivät normaalisti sekoitu. Usein hybridin vanhemmat asuvat erillään omista kansoistaan, tai lapsi on asunut vain toisen vanhemman luona ja muu kansa hyljeksii heitä. Proppausohjeet: Fyysisiä piirteitä kummastakin kansasta, pukeutumisen saa päättää sen perusteella kumman kansan parissa on viettänyt enemmän aikaa (tai jos hahmo on määrätietoisesti päättänyt edustaa kumpaakin perimäänsä). |